Yhteistyössä

Vennerin kumppanit ovat meille tärkeitä. Tällä sivulla mainitut tahot tukevat toimintaamme ja auttavat Venner-perheitä meidän kanssamme. Ilman heitä Vennerin Keittiössä-palvelu ei olisi mahdollinen, eikä hyvä leviäisi yhteiskunnassamme näin tehokkaasti ja voimauttavasti – ravitsevan ruoan ja kokkailutaitojen avulla.

Kiitos kumppaneillemme että autatte ja seisotte #vennerinjoukoissa!

Yhteistyökumppanimme

Urtekram
Yhtenä osana Urtekram-brändiä on ajatus laadukkaista ja kohtuuhintaisista luomu ruoka- ja kosmetiikkatuotteista. Jokaisella tulee olla oikeus hyvään, puhtaaseen ja terveelliseen ruokaan tulotasosta riippumatta. Puhdas luomuruoka kuuluu ihan jokaiselle meistä. Tästä syystä Urtekramille on tärkeää olla osana tukemassa Vennerin toimintaa.

Kirsi Kaikko, Brand Manager
Puhtaasti kotimainen
On ensiarvoisen tärkeää, että jokaisella meistä on lautasella ravitsevaa, terveellistä ja kasvispitoista ruokaa. Puhtaasti kotimainen haluaa ehdottomasti olla tukemassa yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia. On hienoa olla mukana heti Vennerin alkutaipaleesta lähtien.”

Minna Rantala, viestintäpäällikkö, Kauppapuutarhaliitto
K-Ruoka
Haluamme olla mukana mahdollistamassa tasa-arvoisempaa ja reilumpaa yhteiskuntaa. Vennerin ruokakassi on herkullinen, konkreettinen ja voimaannuttava tapa auttaa. Tätä haluamme tukea.

Jarkko Vippola, kehityspäällikkö
Kauppahalli 24
Haluamme tehdä ja tukea hyvää. Suomalaisena yrityksenä pääsemme Vennerin ja Hopen kanssa tukemaan lapsiperheiden arkea ja jaksamista. Laadukas ja ravitseva ruoka on jokaisen oikeus. Kotiovelle toimittamamme maukas ja ravintorikas ruoka vaikuttaa perheen hyvinvointiin heti, lisäksi se edistää lasten terveyttä pitkälle aikuisikään.

– Hanna-Kaisa Risku, myynti- ja markkinointijohtaja

TableOnline
TableOnlinelle on tärkeää olla osa suomalaisen ruokakulttuurin kehitystä. Ruokakulttuurimme tulevaisuuteen tulee kuulua myös ravitsevien ja terveellisten aterioiden mahdollistaminen kaikille.

– Ville Heinonen, toimitusjohtaja
Sana-Sol
Olemme kiinnittäneet Orklassa vastuullisuuteen huomiota jo vuosia ja noudatamme koko konsernissa YK:n kestävän kehityksen periaatteita. Visomme on tukea terveellistä elämää joka päivä, siksi teemme yhteistyötä Vennerin kanssa.

– Susanna Nikko, Communications manager
Pihlajalinna
Ilman vastuullisuutta Pihlajalinnalla ei ole liiketoimintaa. Venner pyrkii luomaan yhteisöllisyyden tunnetta ja antaa autettaville kokemuksen siitä että on tärkeä ja arvokas. Se, ja hyvä ruoka on niitä perusasioita joiden päälle on helppo rakentaa parempaa tulevaisuutta.

– Pauli Waroma, markkinointijohtaja
Asianajotoimisto Antti Riihelä Oy
Lapsen hyvinvoinnin ja yksilöllisen kasvun turvaaminen on perusoikeus. Haluamme olla Vennerin mukana luomassa oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.

– Antti Riihelä, asianajaja